Sparta, Troija, Troija, Sparta

Vuonna 2006 olin 16-vuotias nuori, jota ei voinut pätkääkään kiinnostaa 300 elokuva, joka oli juuri julkaistu ja josta oli paljon puhuttu. No, vuonna 2014 minua ei edelleenkään kiinnosta, mutta voihan sitä vaikka kesäajan alkamisen kunniaksi lahjoittaa pari tuntia huonollekin elokuvalle.

Jo ensimmäisen viiden minuutin päästä tiesin, että en pidä tästä elokuvasta. Tuntui, että katsoin enemmänkin videoanimaatiota kuin elokuvaa.

Elokuvassa kuningas Leonidas johtaa 300 sotilastaan suorittamaan uhkarohkeaa tehtävää. Tarkoituksena on suojella ja puolustaa Spartaa persialaisilta. Persialaiset ovat tietenkin huivit päässä ja värikkäästi kirjaillut housut lepattavat tuulessa. Spartalaisilla ei ole koko elokuvan aikana paitaa päällä, vaikka välillä sataa lunta ja muutenkin näyttää varsin kylmältä. Joo, kyllä näillä boksereilla pärjää.

Kuva törkeästi varastettu Wikipediasta.

Jotenkin tästä elokuvasta jäi tyhjä fiilis. En saanut koko kahdesta tunnista mitään irti. No, jokseenkin yllättävää oli sentään se, (varoitus: juonipaljastus!) että kuningas Leonidas kuolee lopussa. Se tästä vielä olisi puuttunutkin, että 300 miestä olisi oikeasti selvinnyt kymmenistä tuhansista persialaisista. Miksi muutenkin kaikki mahdolliset jotenkin hämärästi Kreikkaan liittyvät elokuvat ovat aina samanlaisia? Troija?

Elokuvaa katsoessani mietin myös sitä, miksi niin monilla näyttelijöillä on aina samanlaiset roolit vieläpä samanlaisissa elokuvissa. 300 elokuvan kuningas Leonidaksen jonkinlainen oikea käsi on kapteeni, jota esittää Vincent Regan. Roolissa oli jotain kumman tuttua. Pian tajusin, että Vincent Regan näytteli hyvin samanlaista roolia Troijassa.

Ärsyttävää! Keksikää jotain uutta! Ja laittakaa miehille paidat päälle.

Liisa ja Hertta Ihmemaassa

Jos voisin valita, kävisin teatterissa joka viikko. Teatterissa käyminen on jännittävää, mukaansatempaavaa ja se ruokkii omaa luovuutta.

Tammikuussa päätin ruokkia luovuuttani tutustumalla taideatatemialaisen Ilja Mäkelän opinnäytetyöhön. Mäkelä valmistui teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja ohjasi opinnäytetyönään näytelmän LIISA. / HERTTAROUVA, joka perustuu Liisa Ihmemaassa -satuun. Näytelmää esitettiin vajaan viikon ajan Köysiteatterissa Taideakatemiassa. Mukana oli tanssin, sirkuksen, nukketeatterin ja musiikin opiskelijoita yhteensä 21.

Erikoista näytelmässä oli se, että se piti käydä katsomassa kaksi kertaa. Näytelmä oli nimittäin kuvattu kahtena osana, sekä Liisan että Hertan näkökulmista. En tajunnut tätä ensin, vaan luulin että väliajan jälkeen näkisin toisen osan. Ei, vaan olisi pitänyt tulla toisena päivänä uudelleen. Harmittavasti vain kävin niin, että kaikkina muina päivinä olin estynyt, eli töissä. Näin siis vain Liisan puolen näytelmästä. Se jäi vähän harmittavaan, varsinkin kun ensimmäisen puoliajan aikana Hertan puolelta kuului mielenkiintoista meteliä.

Näytelmän Liisa-osa seurasi Liisa Ihmemaassa -satua hyvinkin kirjaimellisesti, ainakin mikäli muistan sadun oikein. Liisan näyttelijä osasi olla roolissaan hauskasti, mutta välillä jopa vähän turhan lapsellisen ärsyttävästi. Mutta toisaalta, sellainen taitaa olla myös alkuperäisen sadun Liisa. Näytelmän mukana nauratti, harmitti ja ahdisti. Ainakin se onnistui siis herättämään tunteita.

Satu vei osaksi mukanaan lapsuuteen, vaikkei Liisa Ihmemaassa ole ikinä ollut itselleni erityisen tärkeä. En muista kuulleeni satua pienenä, enkä muista olenko katsonut siitä animaatiotakaan. Muutama vuosi sitten ilmestynyt uusi elokuva ei myöskään herettänyt mitään tunteita saada nähdä sitä.

Odotan siis, että taideakatemialaiset päättävät ottaa työn alle esimerkiksi Lumikin. Että vinkkinä vaan teille siellä!


info: LIISA. / HERTTAROUVA. -näytelmä
näkökulma: satu vie lapsuuteen

Luomu maksaa kolmanneksen enemmän, vai maksaako

Joskus tuntuu siltä, että luomu on kirosana. Se jakaa ihmiset helposti kahteen puolueeseen. Oletko puolesta vai vastaan? Ostatko luomua? Miksi ostat, sehän on samaa tavaraa kalliimmalla? Mikset osta?

Helsingin Sanomat teki selvityksen siitä, mikä erottaa luomun tavallisesta. Juttu oli tuttua asiaa muutamaa kohtaa lukuunottamatta. En tiennyt, että margariinia ei saa luomuna enkä ollut edes ajatellut, että luomuhernekeitossa olisi vähemmän lihaa  kuin tavallisessa. Tosin en syö lihaa, joten ei oikeastaan edes kiinnosta.

Jutun alussa haastateltiin vantaalaista, nelihenkisen perheen äitiä Yasamin Salosta. Hän alkoi ostaa luomuruokaa viime syksynä puhtaiden ruoka-aineiden takia. Luomuruoka nosti perheen ruokamenoja Salosen mukaan kolmanneksen.

Kolmanneksen? Mitä sellaisessa perheessä syödään, että ruokamenot kasvavat luomuun vaihtamalla noin paljon? Pelkkää lihaa? Ja kenellä on varaa kolmanneksen nousuun ruokakauppalaskussa?

Tässä on Mannisen ruislepä. Se on parasta leipää,

vaikkei olekaan luomua ja tehdään kaukana Keski-Suomessa.

Meidän kahden hengen perheessä ruokaan menee luultavasti 200-300 euroa kuukaudessa. Koskaan en ole tarkasti laskenut, vaikka tiedostankin että varmaan pitäisi. Ostan mielelläni jossain lähistöllä tuotettua ruokaa, ja todella harvoin luomua. Haluaisin ostaa enemmän, mutta köyhällä opiskelijalla on muutakin mielessä kuin se, onko salaattini luomua vai ei.

Kuvitellaan, että käyttäisimme ruokaan 250 euroa kuussa. Kolmanneksen nousi tarkottaisi silloin sitä, että lasku olisikin yi 330 euroa. Aika suuri kasvu, ja meillä on varmaan nelihenkiseen perheeseen verrattuna pienet ruokamenot.

Haluan tukea luomua, mutta onko se todella aina hinnan arvoista? Voiko hinnannousu edes olla noin paljon? Onko minulla liikaa kysymyksiä tässä postauksessa?



info: http://www.hs.fi/kuluttaja/HS-selvitys+Mik%C3%A4+erottaa+luomun+tavallisesta/a1395643748991
näkökulma: tartuin ruokamenojen kasvuun

Tule takaisin, teini-ikä

Kun olin teini, kotipaikkakunnallani järjestettiin usein kaikenlaisia bändi-iltoja. Tehdaskaupungin bändit edustivat usein itselleni turhan raskasta musiikkigenreä, mutta toisaalta, kavereita piti ehdottomasti tukea. Ja rokkarit muutenkin kummasti vetosivat..

Teini-ikä tuli mieleen maaliskuun alussa, kun kävin Vimmassa Turku Bandstandin karsinnoissa. Nuorten Taide- ja toimintatalo Vimma oli itselleni aikaisemmin tuntematon, mutta nyt on sekin katsastettu ja ihan hyväksi todettu. Bändit esiintyivät jossain yläkerrassa, jossa omasta mielestäni fiilistä vähän veivät tuolit. Keikalla pitää heilua, ei istua jalat ristissä.

Turku Bandstand on Turun kaupungin Nuorten palveluiden järjestämä bändikilpailu. Se on tarkoitettu Turussa ja Turun lähiseudulla toimiville bändeille, joiden soittajista vähintään kolme neljäsosaa on alle 30-vuotiaita. Kisan voittajabändi saa studioaikaa sekä turkulainen VR Label Finland julkaisee bändin sinkun.

Kuulostaa siis ihan kivalta.

Maaliskuun kuudentena esiintymässä olivat Klubikirves, Easy Difficult ja 6G. Itse raahauduin paikalle Klubikirveksen takia. Ja onneksi raahauduin! Olin vähän epäileväinen, koska viime aikoina olen kuunnellut hyvin erilaista musiikkia kuin mitä KK edustaa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti ja bändeille sallittu 15 minuutin aika tuntui lyhyeltä.

Keikka sai minut miettimään, miksen enää käy keikoilla. Jaksan yleensä raahautua musiikin perässä vain silloin, kuin kyseessä on joku todellisista lemppareista. Mihin on hävinnyt se 16-vuotias Tilda, joka lähti katsomaan keikkaa, vaikkei tiennyt bändiä? Voiko vielä opetella vanhoille tavoille? Missäs se Klubi olikaan?



info: Klubikirves @ Turku Bandstandin alkuerät Vimmassa, 6.3.14.
näkökulma: miksen enää käy pienten bändien keikoilla?

Ollutta ja mennyttä: Kortesmäki

Luin äsken uutisen, jonka lukeminen ei olisi vuosi sitten vaikuttanut minuun lainkaan. Todennäköisesti en olisi edes klikannut linkkiä auki. Helsingin Sanomien uutinen Ylen Suorana: Kortesmäki -ohjelman lopettamisesta kuitenkin kosketti.

Olen katsonut ehkä kolme jaksoa Suorana: Kortesmäkeä. Nekin viime syksynä, kun osana tv-journalismin kurssia teimme ryhmätyötä johon kuului Joona Kortesmäen talk show. En erityisemmin pitänyt ohjelmasta, mutta en todellakaan inhonnut sitä. Olisin voinut kuvitella, että katsoisin samanlaista ohjelmaan säännöllisesti, ja vieläpä mielelläni.

En tiedä onko ongelma vain minun vai muidenkin, mutta kaipaan säännöllistä tv-rutiinia elämääni. Esimerkiksi lukioaikoina oli kiva, kun tiettyyn aikaan päivästä saatoin käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan jakson Huippumalli haussa -ohjelmaa. Se toi viikkoon rutiinia ja jotain odottamista.

Nyt hieman vanhempana kaipaisin myös rutiinia. Mutta en niinkään hömppää, sillä sitä katson silloin kuin siltä tuntuu esimerkiksi Netflixistä. Kaipaan ajankohtaisuutta, hauskuutta ja uusia näkökulmia. Juuri sellaista, jota Suorana: Kortesmäki olisi voinut minulle tarjota.

Suorana: Kortesmäessä on mielestäni vain yksi, mutta sitäkin suurempi ongelma; ajoitus. Puoli yhdeksältä maanantaista keskiviikkoon ei oikein sovi omaan elämänrytmiini. Puoli yhdeksältä olen usein töissä, lenkillä tai muuten vaan vielä menossa. Haluaisin keskusteluohjelman, joka tulisi joka ilta esimerkiksi kymmeneltä. Siihen mennessä olisi ehkä ehtinyt käydä suihkussa ja tehdä vaikka valmiiksi iltapalan ohjelmaa odottamaan.

Toivon, että tämä on huomattu Ylelläkin. Ainakin Helsingin Sanomien uutisen mukaan Suorana: Kortesmäen tilalle tulee syksyllä mahdollisesti uusi talk show, jolle haetaan uutta ohjelmapaikkaa. Ja hyvä niin.

Toisaalta toivon, että Joona Kortesmäki voisi jatkaa vielä ohjelmassa. Vaikka aluksi en ehkä täysin lämmennyt Joonan tyylille, on hän kuitenkin mielestäni parempi haastattelija kuin esimerkiksi Jari Sarasvuo.


info: http://www.hs.fi/kulttuuri/Yle+lopettaa+Kortesm%C3%A4ki+talk+shown++ei+tavoittanut+nuoria+katsojia/a1395374405529
näkökulma: miksi talk show lähetetään väärään aikaan

Kaikilla on lupa syödä mitä haluaa

Jätä mullekin! -blogissa pohdittiin viime viikolla sitä, onko kaikilla lupa syödä mitä haluaa.. Ilmeisesti bloggaaja OttoL:n mielestä ei. Törmäsin kirjoitukseen, kun luin ensin White Trash Disease -blogin Natan kirjoituksen ruoasta. Nata, joka käytti laskemansa mukaan viime kuussa ruokaan järkyttävät 975 euroa, on samaa mieltä OttoL:n kanssa.

Sanon järkyttävät, koska mielestäni 975 euroa yhdeltä ihmiseltä kuun ruokiin on oikeasti aika järkyttävää. Vaikka toisaalta, oma tilini ei joka kuukausi edes näe noin paljon rahaa.

Itsekin tykkään syödä hyvin, mielellään myös terveellisesti. Haluan, että kaapissani on aina vähintään kahta eri salaattia ja kaikkia niitä ruokatarvikkeita, johon olen tällä hetkellä koukussa (halloum, sitruunamehu, punasipuli, grana padano, couscous, kurkku, bruschetta-mausteseos, mielellään vielä itsetehtyä seitaniakin). Käytän paljon aikaa niin kaupassa käymiseen, ruoan suunnitteluun kuin toteuttamiseenkin. Haluan kokeilla uusia reseptejä ja uusia makuja.

Yks päivä tein tälläsen. Järkyttävää.

Mutta välillä, yleensä krapulassa, kannan Salesta kotiin pakastepitsan ja kokista (ja vieläpä sitä Rainbown versiota). Joskus saatan ostaa jopa kolmioleivän. Olen koukussa Fazerin vaaleaan maitosuklaaseen. Ja meillekin ostetaan välillä X-tra kermajuustoa. Siksi, että se sattuu olemaan halpaa ja myös siksi, että se on oikeasti aika hyvää.

En pysty edes lukemaan tuota OttoL:n kirjoitusta uudelleen, niin paljon se ärsyttää. Vaikka itse olen välillä tarkka ruoastani, en voi ymmärtää sitä, että joku oikeasti arvostelee noin rankalla kädellä toisen ostoskoria. Se, että ostaa leipää, juustoa, jogurttia ja rasvatonta maitoa ei tee kenestäkään huonompaa. Lisäksi kirjoittaja itse oli juuri ostanut Hesburgerista salaatin.

Ostin viime viikon aikana peräti kaksi suklaalevyä. Olenko nyt epäonnistunut läski?


info: http://www.lily.fi/blogit/jata-mullekin/onko-kaikilla-lupa-syoda-mita-haluaa
näkökulma: ärsyyntynyt vastine blogikirjoitukselle

Mnemosyne

Näyttelyt ovat ihania. Yleensä tempaudun niihin mukaan parhaiten silloin, kun näyttelyyn menemistä ei ole suunnitellut etukäteen. Etukäteen suunnittelu tuo mukaan paineita, näyttelystä olisi löydettävä jotain ajateltavaa ja ehkä siitä olisi pidettäväkin.

Halusin tätä kurssia varten käydä jossain pienessä näyttelyssä. Olen kulkenut Kaskentiellä olevan Galleria Å:n ohi aika monta kertaa, mutta nimi ei tietenkään muistunut mieleen. Muutaman faija googlaa -tyylisen hakusanan jälkeen löysin gallerian ja selvisi, ettei sinne ollut edes sisäänpääsymaksua. Bingo! Kaveri mukaan ja kohti Kaskentietä.

Galleria Å on pieni, mutta viihtyisä tila. Helmikuun 20. päivänä menossa oli Hertta Kiiskin näyttely nimeltä Mnemosyne. Näyttely koostui valokuvista, esineinstallaatioista ja näyttelyn alakerrassa olevasta videokuvasta. Muutaman teoksen kohdalla joutui miettimään, mitä siinä kuvataan. Videokuvaa olisi voinut katsella kauemminkin. Tosin oli häiritsevää kuinka paljon tuntui siltä, että videossa esiintyvät lapset olisivat oikeasti olleet samassa tilassa.

Turun Taiteilijaseuran sivut kertovat, että Hertta Kiiski työskentelee pääasiassa käyttäen kameraa ja tilaa välineenään. Hänen tuotannossaan onkin kyse muodon tutkimisesta. Näyttelystä jäi olo, että päästäkseni sisälle taiteilijan töihin olisin tarvinnut ehkä enemmän töitä. Galleria Å on sen verran pieni tila, etteivät teokset päässeet täysin oikeuksiinsa.

Näyttelykäynti muistutti siitä, ettei pieneen kulttuurihetkeen mene välttämättä rahaa tai paljon aikaakaan. Toivon, että muistan Galleria Å:n olemassaolon useamminkin, sillä yksi Turun kivoimmista kirppiksistä sijaitsee lähes sen naapurissa. Tällä hetkellä tilassa on menossa Riitta Asantin näyttely Maalauksia taivaan rannoista ja meren saarista. Ehkä piipahdan siellä ensi viikolla.


info: Hertta Kiiskin näyttely Mnemosyne Galleria Å:ssa.
näkökulma: näyttelyissä käymisen vaikeus